32
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Jos ovellesi ilmestyisi vieras ihminen joka pyytäisi päästä vessaan, päästäisitkö?
Kuvitellaan siis, että asut talossa jonka ulko-ovelle on kaikilla “vapaa pääsy”, jos oikeasti vaikka asut kerrostalossa jonka ulko-ovi on lukittu ja vain talon asukkaat saavat oven auki.
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Ehdottomasti en päästäisi. Tehköön tarpeensa vaikka metsään. En luota ventovieraisiin niin paljon, että päästäisin noin vain kotiini, vaikka kuinka näyttäisi viattomalta ja olisi vauva kainalossa.
Samoilla linjoilla eli en päästäisi. En ylipäänsä yksin ollessani mielelläni avaa ovea vieraille,
koska ikinä ei kuitenkaan voi tietää, mitä toisen päässä liikkuu.
En päästäisi ja harvoin avaan edes ovea tuntemattomalle ja yksin ollessa vielä vähemmän.
Vaikuttaisiko tämän henkilön ulkomuoto asiaan? Kuvitellaan lisäksi taloonne ikkuna, josta näette ovelletulijat avaamatta ovea. Ymmärrän että (melkein) aikuisia ei mielellään päästetä, mutta jos kolkuttelija olisi vaikka koulumatkallaan oleva ala-asteelainen?
En, muistan jo muksuna kun poliisitv:ssä tuli just tälläisistä rötöstelijöistä. Oven mä avaan kyllä. Meillä ei kyllä ole alaovi auki.
Apua, ai ette oikeesti edes avaa ovea? Mä kyllä avaisin oven ja päästäisin vessaan jos joku normin näkönen tyyppi olis oven takana. Toki sen perään pitäs sit kattoo ja varmaan isoja miehiä en päästäis, mutta tosiaanki koululaiset ja mummot saa käydä mun luona vessassa jos niistä siltä tuntuu! Oonksmä vähän sinisilmänen?
Mielestäni et
Päästäisin itsekin, jotenkin ja siitä tuli jotenkin syyllinen olo näitä vastauksia lukiessa ):
Itsekkin päästäisin sellaisen normaalin näköisen ihmisen sisään. Eli en varmaan päästäisi justiinsa isoja miehiä jos yksin olen kotona (olen itse suht. pienikokoinen nainen), mutta itse luotan jos joku pyytää kohteliaasti. Ei meillä muutenkaan paljoa ole rahanarvoista tavaraa, mitä voisi varastaa noin vain.
Jos avaisin oven, niin ulkonäöstä ja olemuksesta riippuen voisin päästää. Yleensä siis en avaa ovea jos en tiedä kuka on tulossa, meidän rappuun pääsee kaikki päiväsaikaan, ja sieltähän voi tulla käännyttäjiä tai tv-lupatarkastajia…..
Lisäkysymykseen voisin vastata, että kyllähän se oven takana olijan ulkomuoto vaikuttaisi. Tällä hetkellä en pysty näkemään, kuka oven takana olisi, mutta jos pystyisin, niin vaikkapa pienen koululaisen päästäisin kyllä sisään. Aikuista ihmistä en luultavasti päästäisi, olisi nainen tai mies, iso tai pieni. En uskaltaisi.
Oli lapsi tai ei niin en päästäisi. Ei kenelläkään voi olla niin kova hätä ettei kerkisi etsimään huolto-asemaa/muuta tilaa, jossa on vessa, jonne päästäisi tarpeensa.
Ja jos on todella paha hätä, niin mettään vaan sontimaan.
Niin ja en koe realistiseksi sitä, että lapsi menisi tuntemattoman ihmisen taloon puhtaat jauhot pussissaan, nimittäin lapsillehan opetetaan ettei vieraiden ihmisten luokse mennä.
En ole itse kokenut, mutta uskon että kyllä voi olla niinkin kova kiire. Keskellä kaupungin asutusaluetta, jossa ei ole yleisiä tiloja eikä metsiä (eli ainoat mahdolliset tilat ovat asuntojen wc:t) ja alkaa ripuli? Tai kuukautiset?
Ja kyllä minä vaan kävin pienenä useampaankin kertaan tuntemattomien ovilla/taloissa ilman mitään hämäriä aikeita, esimerkkinä se kerta kun kauempaa huomasin miehen, jonka lompakko putosi taskusta miehen omalle kotipihalle autosta ulos astuessa
Kerran kun omasta ovesta olin menossa ulos, niin sattui joku nainen olemaan käytävässä ja pyysi käyttää vessaa ja sai käydä.
Silloin mielessäni ajattelin että on harmittoman näköinen rouva että uskallan päästää. Että kyllä ulkonäkö ja sukupuolikin vaikuttaa, samoin se onko kysyjä selvinpäin vai ei. Ja itselläni on naapurit tulleet tutuksi, että jos jotain sattuu ja saan apua huudettua, niin apuun kyllä joku tulee.
Iltaisin en ovea yleensä avaa jos joku ovikelloa soittaa, paitsi jos jotain tuttua odotan paikalle.
Jos henkilö olisi selvinpäin, niin päästäisin. Meillä vessa on ulko-oven vieressä, niin senkun käyttäisi sitä.
Ehkä joskus tulee tilanne, että itse kaipaan apua jonkun talosta ja haluaisin, että minulle apua tarjotaan. Uskon vankasti karmaan ja ajattelen(ehkä virheellisestikin), että jos autan muita, muutkin auttavat minua.
Jos joku tulisi ovelle kysymään että pääsisikö vessaan nii ensin kiinnittäisin huomiota ulkonäköön ja sukupuoleen. Jos selvinpäin ja siistin näköinen nii tietenkin, mutta pakkohan sitä ois kuunnella vähän että mitä se siellä tekee ettei vain varastaisi mitään. En kyllä usko että pitää olla aika paljon pokkaa tulla kysymään tuntemattomalta että pääseekö vessaan. Jo sen takia voisin päästää sisään . Respectiä niille jotka harrastaa tätä
Asun itse kerrostalossa, jossa sattuu olemaan ylimmässä kerroksessa yleinen wc niin käskisin käydä siellä. Eli en päästäisi omaan kämppääni tuntemattomia vessaan.
Jos henkilö on selvinpäin, niin päästäisin. Toki en isokokoisia miehiä, joita en pysty tarpeentullen heittämään ulos. Ala-asteikäiset ja siitä pienemmät..tottakai. En ole niin ilkeä että jättäisin pikkusia oven taakse kuset housussa. Kaupunkialueella kun asuu niin miettii ehkä vähän tarkemmin ketä päästää sisään, siinä kun on yleensä kapakoita yms. lähistöllä auki.
useimmiten psykopaatit ynnä muut ovat kaikkea muuta kuin sen näköisiä
Ei ulkomuoto hämää todellakin!
En päästäis. Ei ikinä voi tietää mitä niillä on mielessä. vaikka ois lapsikin.Jos niillä tosi kova hätä on ni voihan ne käydä vaikka jossain pusikossa.
En todellakaan päästäisi. Sen verran skitsoja avohoito potilaita tuntuu liikkuvan.
Lapsen päästäisin.
En avaa muutenkaan ovea jos ei ole tuttu tulossa. Ja kuten ylempänä mainittu, tuo “siistin näköisen selvän ihmisen päästäisin” on ihan vitun typerää. 9/10 tuomituista sarjamurhaajista on siististi pukeutuvia, harmittoman oloisia ja normaalin näköisiä. Kuten myös muut sosiopaatit tuppaavat olemaan kovin viattoman ja herkän oloisia älykköjä.
Meijän kerrostalossa asuu monellaista porukkaa. Osa asukaista käyttää aineita ja en halua vaarantaa terveyttäni tämmösiä sisään päästämällä. Jos seinänaapurin mummo tulis vessaan pääsyä kysymään ni kyllä voisin päästää, vaikka ihmettelisin varmaan miksei omassa kämpässä käy.
Oli naapurin mummo muute otettu ku vietiin kirjolohi kalareissun jälkeen tuliaisiksi ku ei meijän omaan pakasteeseen kaikki kalat mahtunu.
senku käy,ei mun vessas mitää arvokamaa oo en tee konkurssii jos joku vessapaperin pöllii!
DD
Mulla ei ole mitään varastettavaa, eikä penskoja, joten totta munassa päästäisin. En tosin usko, että kukaan meidän ovelle eksyis kun kerrostalossa ja toisessa kerroksessa asutaan, mutta siltikin. En tiedä oonko kanssa vähän uhkarohkea tai sinisilmänen, mutta tahdon uskoa ihmisistä hyvää. Vaikka eihän sitä tietty koskaan voi tietää mikä arkkivihollinen siellä oven takana on.
Pitää voida luottaa, minä päästäisin kenet tahansa paitsi, raikulijuopot ja tosi känniset. En määrittele ihmisiä sen mukaan miltä näyttävät tai miten isoja ovat
Päästäisin. Riippuu tosin vähän olemuksesta ja yleisvaikutelmasta. Oon oikeasti tosi sinisilmänen ja uskon että kukaan ei halua tehä mulle mitään pahaa. Viime viikonloppuna päästin meidän rappuun jonku virolaistytön, kun reppana istu yksin vesisateessa oottamassa kaveriaan. Kiitteli vuolaasti ja tuli tosi hyvä mieli itelle kun autoin. Tosin en tiiä oisinko jättänyt päästämättä jos en ois tiennyt, että meidän rapussa asuu virolaismies. (jonka luokse tää oletettavasti oli menossa)
Mutta oikeasti mulle varmaan tapahtuu vielä elämäni aikana jotain kamalaa, kun oon niin vuolaasti auttamassa kaikkia. Otan mielelläni liftarit kyytiin ja oon jopa miettiny, että pitäskö päästää yks kylän juoppo käymään meidän saunavuorolla suihkussa, kun se näyttää siltä ettei oo vuoteen peseytynyt.
En päästäisi.
Riippuu henkilöstä. Joku pikku lapsi nii joo. mutta aikunen nii luultvammin en
Myönnän, oon sinisilmäinen! Avaan yleensä aina oven ja en tuskin pystyisi sanomaan että et muuten tule tänne kuselle. Toki nyt kun asun kaverini perheen talossa väliaikaisesti, niin täällä täytyisi olla vähän tarkempi ketä sisälle päästää kun eivät kuitenkaan kaikki ole mun tavaroitakaan.
Asuinalueeni huomioon ottaen en laskisi. En edes avaa ovea tuntemattomille. Välttämättä en laskisi edes lasta, sillä jotkut rikolliset on niinkin röyhkeitä, että lähettävät jonkun junnun ns. tiedustelemaan mitä asunnossa on.
On epätodennäköistä, että joku sattuisi tällä asialla tulemaan ovelle (asuinpaikastani johtuen, asun sen verran periferiassa:D), mutta kyllä jos joku tällaista kysyisi niin mikäpä siinä! Sen kun vaan tulee