24
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Juhlitko 18-vuotis synttäreitäsi erityisesti?
Eli kun täytit 18 juhlitko sitä mitenkään eri tavalla kun yleensä synttäreitä?
Itse järjestin kavereille bileet niin että minä tarjosin juomiset ja syömiset.
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Kysyjä on valinnut tämän parhaaksi vastaukseksi
Vastaan nyt täysi-iän puutteesta huolimatta, sillä minulla on tapahtumaan selvät visiot.
En ole koskaan erityisemmin pitänyt synttäreiden juhlistamisesta, joten en varmasti järjestä juhlia varsinkaan niin merkittävänä päivänä. Minun päiväni, sen on oltava minulle hauska
Mutta seuraavana virallisena syntymäpäivänäni aion yrittää Sea Lifeen menemistä, sinne pääseminen riippuu tietysti siitä, vietänkö päiväni kotona vai äidin kotona. Illemmalla menen kauppaan, laitan koriin K-18 pelin, K-18 elokuvan, tähtisädetikkuja (mikäli löydän kaupan jossa niitä myydään siihen aikaan vuodesta), pornolehden, ehkä jonkun alkoholijuoman ja kassalla pyydän vielä tupakka-askin. Ja auta armias sitä kassahenkilöä, jos ei kysy papereita
Sitten saavun kotiin ja valvon yön läpi limpparin ja energiajuomien voimalla katsoen elokuvia ja pelaten pelejä. Jos poikaystävä pääsee mukaan niin sitä voi kutsua juhlaksi
Tämän jälkeen, mikäli onnistun siihen mennessä lihomaan muutaman kilon, nappaan äidin kainaloon ja estin seuraavan mahdollisuuden luovuttaa verta.
Pornolehtiä saa ostaa jo 15 vuotias.
Minun kohdallani kävi näin: juomat kainaloon ja puistoon kavereiden kanssa.
Käytiin sitten vielä kebapilla.
Mitä ihmettä? Aikuisviihdettä 15-vuotiaille? Odotas niin googletan..
Niinpä näyttää
Miksi olen aina ollut siinä käsityksessä että ne ovat K-18? Ovatko ne mahdollisesti joskus olleet, sillä en keksi mistä muualta olisin voinut saada sellaisen mielikuvan. Tai no, tietysti terveestä järjestä..
Ei tietääkseni ole ollut. Tämä on tätä nykyaikaa, että seksuaalivalistus ja pornon katsominen on hyväksi kaikenikäisille. Älkää ottako tätä täytenä sarkasmina, vaan minusta on ihan hyvä, että nuoretkin voivat ostaa tätä kevyttä aikuisviihdettä.
Kyllähän niistä lehdistä oppii sitä sun toista, kunhan ymmärtää ettei kaikki ole totta.
En juhlinut,synttärit osuivat lukiossa joka kerta koeviikolle.. 18-v juhlat “juhlin” ruotsin kokeen merkeissä
Suunnitelmissa oli pyytää kavereita kahville, mutta se jäi muiden kiireiden jalkoihin..
Juhlin 18-vuotissynttäreitä siten että varasin itselleni viikonlopuksi hotellin Tampereelta ja vietin aikaa omissa oloissani, ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Se oli samalla sellainen tulevaan kotikaupunkiin tutustuminen.
Kävin ensikertaa kiertämässä paikkakuntani baarit ja yökerhot täysi-ikäisten kavereideni kanssa. Eli aika perus 18-vuotissynttärit.
Käytiin avopuolison kanssa shoppailemassa, keilaamassa, syömässä, parissa baarissa kattelemassa ja illan huipensi Edwart Mayan keikka The Ciscuksessa. Oli aivan mahtavaa ja en ois kyllä parempia “juhlia” osannu toivoa. Tykkään enempi et pieni porukka ja sattumoisin kaikki kaverit oli muualla, nii hyvä syy juhlia vaa oman kullan kanssa.
Nii ja seuraavana päivänä lähdettiin kahdeksi viikoksi Kreetan aurinkoon.
Omat synttärit vietin paikallisessa yökerhossa muutaman kaverini kanssa. Loppuillasta käväisin myös viereisessä K20-yökerhossa korkkaamssa muutaman. Normaalit 18-vuotissynttärit, vaikkakin aluksi oli vaikeuksia saada joku kaveri mukaan.
Vähä harmittaa ku en muista mitä tein kavereiden kanssa synttäreillä, mutta kyllä niitä juhlittu on
Itse päivänä kävin inssissä, mutta viikonloppuna pyysin kolme kaveria juhlistamaan minua. Äitini teki mansikkakakun ja pihvejä tarjoiltiin myös. Juhlinta tapahtui päiväsaikaan ja taisimme käydä paikallisessa kirjallisuustapahtumassakin. Kaksi kaveria jäi yöksi kun tulivat pitkän matkan takaa. Alkoholia tai muita K-18 tuotteita ei kulunut, sillä kaksi oli vielä alaikäistä ja kanssani täysi-ikäisyyden ylittänyt ei myöskään käytä alkoholia kuten en itsekään. Hemmetin hauskaa meillä kuitenkin oli!
Niin, ja siis yleensä en ole juhlinut syntyäreitäni lapsuuden jälkeen. Siten oli siis erityinen juhlinta kyseessä vaikka aika tavanomaiselta saattaa kuulostaakin.
Enpä sen erityisemmin, iskä kävi hakemassa koulusta minut kauppaan, vei minut Alkoon ja sen jälkeen baariin yhdelle. Ilta meni maistellessa vanhempien kanssa alkoholijuomia ja vastailessa niihin ikuisiin “miltä nyt tuntuu” kysymyksiin. Loppujen lopuksi ehkä hienointa 18-vuotiaaksi täyttämisessä oli se, että sain ajokortin sekä pääsin eroamaan kirkosta.
En ole koskaan juhlinut synttäreitäni (vauva-ajosta en tiiä), että eipä tuo ollu mikään poikkeus.
Perhe ja ne jotka tiesi mun synttäreistä, onnitteli, mutta olin lienee sen verran tylsää seuraa ettei mulle järjestetty juhlia, eikä muakaan huvittanut järjestää mitään. Se oli melkolailla ihan tavallinen koulupäivä, jonka päätteeksi yksi kaveri kävi ostamassa mulle siiderin lahjaksi. Se oli mun ensimmäinen koskaan kokonaan juomani siideri, eikä se noussut päähän, vaan valui jalkoihin. Sen lipitettyäni suuntasin epäsuoraa linjaa kohti bussia ja matkustin kotiin ihmetellen matkan ajan oloani. Kotiin päästyäni lähdin lenkkeilyttämään koiraani, sekin oli hassu kokemus niillä jaloilla.
Kävin luovuttamassa verta ja ostin kaupasta siideriä, että kysyisivät paperit ja onnittelisi.
Nyt täytyy vastata, että vanha ei muista XD Jos nyt muistan oikein, kun oikein alan miettiä, niin taisin ostaa kuoharipullon ja mentiin silloisen poikakaverin kanssa ajamaan pitkin kylää (tai siis hän ajoi, minä istuin kyydissä kera parin kaverin). TIEYTYSTI voi olla että muistan nyt ihan väärin ja kyse oli jostain toisesta vuodesta
kaverit hommas syötävät ja juotavat ja piti bileet mulle ja mun “kaksosveljelle”. en kyl muista siit illast kaikkee mut hauskaa oli!
DD jotain aivan käsittämättömii kuvii ja videoit oli ilmestyny sen illan aikana vähä kaikkien puhelimii mut kai ne on totta..
DD
En ollut miettinyt tuota ollenkaan. Huomasin nyt, että 18-vuotispäiväni osuu maanantaille, joten eipä siinä kai ihmeitä juhlita
Tein ystäville kolmen tai neljän ruokalajin illallisen viinien kera ja herkuteltiin (: sitten eri päivänä oli baarireissu
Juhlin niitä porukoiden luona kavereideni kanssa. Alotin juhlat viellä ala-ikäisten kavereiden kanssa kakku kahvi meiningillä. sitten myöhemmin illalla sisään lappasi täys-ikäiset kaverini jossa sitten pelattii juoma-peliä ja laulettiin singstaria ja siitä paikalliseen rock-baariin jatkamaan missä sitten ei omaa rahaa mennyt kuin 10euroo kun jotkut ystävistäni tarjosi ja heidän tutut. Pilkun aikaan taksi jonoon 2 kaverin kaa ja mun porukoiden kämpille pienille jatkoille ja lopulta simahettiin kaikki sohvalle. Seuraavana aamuna faijan kaa shoppailureissu ja kavereiden kotiin vieminen. Vaikka alkoholi virtasi niin ei kuitenkaan niin paljoa että muisti ois menny tai krapula tullut. Sitten seuraavana viikonloppuna kummisetä ja kummitäti tuli opiskelu paikkakunnalle opiskelijakämpälleni pulla kahveelle ja antoi mukavan tukun(150e) rahaa ja kortin jossa luki “käytäthän rahat viisaasti”. Ruokaan ja vaatteisiinha se meni
Eipä niitä kummemmin tullut juhlittua, muutaman olusen kipaisin kaupasta eikä edes papereita kysytty. Baariinkin on ehtinyt sitten myöhemmin, ja oikeastaan jo aiemminkin..
Sanotaanko niin, että ihan perusmeininki oli. Rauhallista juomista, kuitenkaan oksentamatta! Hauskaa oli, eipähän ollut mikään örvellysbiletunnelma, josta olen kiitollinen nyt myöhemmin.
Vietimme 18v synttärini kämpilläni, porukkaa oli kyllä melkosen paljon, boolia, hyvää musiikkia, hyvää ruokaa ja tietenkin hyvä seura. Limusiini tuli hakemaan klo 19 jossa istuimme kaksi tuntia ja matka jatkui siitä baariin.
Saattaa kuulostaa oudolta limusiini, mutta kahden tunnin ajelu sillä maksoi 180€, kyytiin mahtui 8 ihmistä jotenka kyydistä ei tarvinnut paria kymppiä per nenä maksaa. Oli kyllä ikimuistoiset!