58
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Onko sinulla koiraa/koiria?
Minkä rotuinen, onko mukava?
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Ei ole vielä, mutta kyllä tässä vähän koirakuumetta on pukannu parisen vuotta. Nyt ollaan avokin kanssa puhuttu että jos syksyllä osuu kohalle joku
kiva hauveli niin miksei! Todennäkösesti joku sekarotunen, oon tosin aina ollu vähän heikkona sakemanneihi ja huskeihi. Kattoo ny, vähän auki vielä! Oon kyllä aika innoissani.
Seropityttönen on, joo. Kun tuosta aika jättää niin mulle tulee varmaan rescuehauva, Espanjasta tai Virosta. Ei koskaan rotupia mulle.
Tavallaan on mutta se on ollut minun äitin luona jo monta vuotta koska en halua ottaa koiraa kerrostaloon ja siellä sillä on kaveri. Ja kyseessä on kääpiöpinseri joka on kolmas meidän perheessä eli ollaan tykätty todella kovasti tästä rodusta. sitten kuhan tästä muutetaan rivi-tai omakotitaloon niin otetaan koira ja varmaan joku jackrusseli tai kultainen noutaja.
Meilla oli maailman ihanin newfoundlandinen, joka kuoli ): Heti kun asunto ja elämäntilanne antavat periksi, niin koiria tulee, totta vie! Rakastan newfoundlandeja, kuten myös dalmatialaisia ja kultaisia noutajia
Sekarotuisethan ovat terveimpiä, siinä missä myöskin rakastamani irlanninsusikoirat sairaimpia, joten tästä tulee pieni ongelma. Ja eikö se mene niin, että isot koirat (joita rakastan 3000 kertaa enemmän kuin pieniä koiria) elävät keskimäärin lyhemmän ajan? ):
Seropi EI ole terveempi kuin rotupi. Sisäsiittosuus, rotusairaudet ja “rodunomaisuus” eli “rotumääritelmä” (aka rotupien pahimmat ongelmat) ovat poissa, mutta seropeja harvemmin kuvataan, joten niiden terveydentilasta ei tiedetä. Etenkin, kun seropeille ei ole mitään varsinaista tietokantaa, jonka avulla näkisi keskimääräisiä tilastoja.
Kuten lufas sanoikin, rotumixit eivät ole sen terveempiä. Voidaan tietty oikeutetusti olettaa, että kahden terveämmän rodun sekoitus on terveämpi kuin kahden sairaan rodun miksaus. Sekarotuisuus itsessään ei takaa terveyttä. Aivan taatusti englanninbulldogin ja kiinanpalatsikoiran pentu on alttiimpi sairauksille kun esimerkiksi vaikkapa jackrusseli tai pikkuvillakoira.
Tämä sekaroituisten terveys on varmasti joskus ollut todempi. Vielä nykyäänkin uskon siihen ns. maatiaiskoirien kanssa. Siellä missä koirat liikkuvat vapaina ja ihminen ei ole ohjailemassa kuka lisääntyy ja kenen kanssa. Tällöin luonto tekee omaa valintaansa ja karsii elinkelvottomat yksilöt pois. Välttämättä Suomessa homma ei enää pelitä näin, mutta vaikka Intian katurakit porskuttavat oikein hyvin menemään kun vain löytävät ruokansa jostain.
Rotujen terveyttäkin tärkeämpää on se, että rodut valitaan huolella. Ei siis mitään emä chihuahua ja isä tanskandoggi -mixejä (emo tosin onneksi useimmiten kuolee kuten pennutkin), vaan samankaltaisia rotuja. Hyväksyn seropipennutuksen täysin, kunhan se tehdään järkevin perustein eikä tyylillä “haluan chihukokoisen saksanpaimenen”. Tarkoitan nyt tätä, että halutaan joltakin rodulta jalostaa jotakin ongelmaa pois ja otetaan rotuun uutta linjaa. Tai että halutaan yhdistää kahden koiran ominaisuuksia ja saada esim. toimiva metsästyskoira.
Mielestäni sekarotuisia pentuja ei voi mainostaa rodun tervehdyttämisellä. Yhden sukupolven aikana ei ehdi tapahtua mitään edistystä. Etenkään jos niillä taas ei systemaattisesti jatketa “rodun” tervehdyttämistä. Nykyäänhän joihinkin rotuihin voi hakea roturisteytyslupia ihan Kennelliitolta ja osassa rodussa paperittomia voidaan rotuunottaa tietyin kriteerein. Mutta tietenkään itsekseen valintoja tekemällä ei voi mitään rotua uudistaa. Siinä tapauksessa vain teettää sekarotuisia pentuja, jotka tietenkin itseisarvoltaan ovat yhtä hyviä kuin paperilliset koiratkin. Sen sijaan paperittomia puhdasrotuisia koiria en vain voi mitenkään hyväksyä.
Minä olen tähän mennessä uskonut ihan sitä mitä äiti on asiasta sanonut
Sekarotuiset ovat täällä siis nimenomaan näitä “maatiaiskoiria”, ja kahden eri rodun pentu on ei-puhdasrotuinen. Se ei ilmeisesti ole oikea määritelmä, mutta näin olen tottunut siitä puhumaan. Pyydän anteeksi epätäsmällisyyttäni.
“Maatiainen” = katukoira
Eipä varsinaisesti minulla ole, mutta vanhemmillani on 4 koiraa, jotka ovat minulle yhtä rakkaita kuin olisivat omia. Kaikki on sekarotuisia, etenkin 2 nuorempaa kun on näiden kahden vanhemman pentuja. Ja kaikki on ihania, ikävöin niitä joka päivä. <3 No, asuin vielä kotona, kun vanhemmilla oli nämä 2 vanhinta koiraa. Itsellä olisi tietenkin haaveissa oma koira, mutta poikaystävä sanoo ei..
Kysyjä on valinnut tämän parhaaksi vastaukseksi
Rottweiler uros löytyy ja tuo tyyppi on aivan loistava luonteeltaan ja on myös mukava. Se rakastaa lapsia, tulee toimeen muiden koirien kanssa yms. Oikee kiva pakkaus!
Toinen rotikka haaveissa, mutta katellaan myöhemmin.
Minulla on Russian tsvetnaya bolonka ja loppuvuodesta tulossa toinen hauveli, joka on puoliksi bolognese ja puoliksi coton de tulear. Eli pörrösiä pikkukoiria isoilla luonteilla varustettuna.
Bolonka on yhä edelleen venäläisten ja virolaisten pentutehtailijoiden “koirarotu” (: Voit ihan suoraan sanoa sekarotuiseksi.
Hienosti olet asioista ottanut selvää! http://en.wikipedia.org/wiki/Bolonka http://de.wikipedia.org/wiki/Bolonka_Zwetna
Jännästi kyllä koiralta löytyy saksalaiset rekisteröintipaperit, mutta varmasti sinä tiedät paremmin
Heh, pentutehtaita jo pari vuotta tutkineena että Bolonkat on täyttä rahastusta, kuten myös tuo Olde Ranch-hömpötys
Kuuluu ihan samaan sarjaan kuin enkelielisakin.
En tosiaan tiedä, että mistä kristallipallosta sinä katsot kun sanot koirani olevan pentutehtaasta? Ensin puhut virolaisista ja venäläisistä pentutehtaista jotka myyvät sekarotuisia koiria ja kun sanon, että koirallani on saksalaiset paperit niin sitten oletkin yllättäen päässyt jo Saksaan asti tutkimaan tätä rotua? Aikamoinen olet kyllä, kun tiedät kaikesta kaiken. Kudos to you.
Olen tutkinut pentutehtailua jo useamman vuoden ihan jo oman koirani kautta
Ja kyllä ne pentutehtailijat sinne Saksaankin ulottuu. Itse asiassa Saksa on yksi pahimmista Viron ja Venäjän ohella. Ja meinasin, että nämä “bolonkat” joita myydään myös “bologneseina”, ovat lähtöisin Virosta ja Venäjältä. (Suoraansanoen joku idiootti keksi kivan nimen ja kertoi tehtailijakavereilleen).
Chihuahua-Jack Russel mikseri löytyy. Vasta 3 vuotiaskin. Parasta tossa koirassa on se, että vaikka tulisi yksin kotiin ja ois huono yksinäinenkin fiilis, tunnelma nousee välittömästi kun toinen tulee häntä heiluen tervehtimään. Siltä tulee aina ilotipat matolle.
Tai sitten se protestoi. Ei kolmevuotiaan pitäisi enää ilopissailla.
Näinkö on? Häntä heiluu siihen malliin että tekee itekki vaikeaa lähteä kotoota ja jättää se yksin. Ei sillä rakko täysin tyhjene, muutamat tipat vain jää matolle.
Tiedän yhden lapinkoiran joka ilopissailee vaikka on jo yhdeksänvuotias. Aika hauskaa on kun häntä heiluu ja pissa lentää… Vois verrata ilmaukseen kun paska osuu tuulettimeen?
Tai sitten koira on oppinut kuseksimaan sisään. Jos koiralle ei suutu ilopissoista niin ei se koskaan siitä tavasta opi pois…
Sää oot oppinu kuseksimaan sisään. Eikö saa enää koirakaan olla ilonen?
Mikäs siinä jos tykkää luututa kusia lattialta mutta minä en koiraltani katselisi moista hetkeäkään ja se olisi automaattisesti päivän jääkausi.
Pienillä roduilla, varsinkin pojilla. on ihan normaalia että 5-vuotiaaksikin asti joskus käy vahinkoja. Näin on useampikin eläinlääkäri minulle kertonut.
Pieni, terhakka schipperketyttö. Varsinainen sähköjänis, energiaa meinaan riittää niinkuin näillä pienillä roduilla yleensä. Nopea oppimaan, mutta ei jaksa keskittyä kovin pitkään kun on niin vilkas tapaus. Iloisesti tosin suhtautuu etenkin lapsiin ja toisiin koiriin. Kulki heti ensimmäisestä viikosta lähtien meidän mukana käytännössä kaikkialla, joten ei turhia stressaa uusia asioita, matkustamista tm. Vielä on peruskoulutus hieman vaiheessa, mutta syksyn mittaa olisi tarkoitus lähteä agilitya kokeilemaan, josko neiti saisi radalla hieman purkaa loputonta energiaansa. Etsijäkoiratoiminta kiinnostaisi myös, mutta autottomana toimntaan osallistuminen tuntuu aika vaikealta kun harjoitukset on niin kaukana meidän asumukselta.
On, pyreneitten paimenkoira. Oikein mukava ja höpsö koira, mutta rotu itsessäänkin on kovin varautunut, ja omaa koiraamme häiritsee vielä pienenä sattunut tapaturma (kai) joten vieraista se ei oikein pidä ja haukkuu aika paljon ja hyppii. Pahinta on kuitenkin sen arvaamattomuus, monille kavereilleni se on ihan kiltti ja paras kaveri kun sille antaa jotain syötävää, mutta sitten kun eräs äitini kaveri, pieni nainen joka oli jo koiralle tuttu, tuli käymään niin koiramme puri naista jalkaan oikeen kunnolla. Mutta on se mukava ja ihan söpökin koira, saadaan sille joka päivä nauraa. On se nyt rauhoittunutkin, kesti jopa neljän vieraan ihmisen yllätysvierailun.
Lufas, oon hieman hölmistyny sun kommenteistas… Jokainen koira on yksilö, ellet sitä ole aiemmin vielä tajunnut.. Jääkaudet ei myöskään tee hyvää koiralle, ainakaan jos ei toteuta oikeaoppisesti. Päivän jääkautta ei ole olemassakaan.
Lisättäköön vielä, en aio sun tietämykseen enempää puuttua, saatika käydä tätä ketjua toiste katsomassa.
Minä en lässytä koiralleni, rapsutushetkiä on suunnilleen kahdesti kuukaudessa, eli suunnilleen ikuinen jääkausi. Onko se koiralle pahasta? Ei todellakaan, tekee pirun hyvää. Myös päivän tai kahden jaksot toimii.
Rapsutushetkiä kahdesti kuukaudessa? Nyt on pakko kysyä, että miksi sinulla on koira, että mitä sen omistaminen sinulle antaa. En tarkoita sanoa, että pitäisit koiraasi huonosti. Uskon kyllä, ettei koirasi välttämättä tajua kaivata muuta jos teillä on aina ollut etäiset välit toisiinne.
Tasapainoisen lauman ylläpitämiseen ei pinkkejä pantoja tarvita, päinvastoin. Huomaat sen kyllä kun sinulla on koira jolla nousee kusi hattuun muutamassa sekunnissa ja sitten ei enää toimikkaan kentällä…
Tavoitteellinen harrastaminen ei meille ole mitenkään must juttu. Tuossa sohvan vieressä kuitenkin makoilee pk-rotuinen uros joka meille tuli ongelmakoirana. Oli ennen vuoden ikää päässyt puremaan kahdesti ihmistä ja meille tuli kasvattajan kautta. Ei siis mikään pieni pörröinen fifi. Meilläkään ei suhtaudu puolisooni täysin luottaen, minuun jostain syystä luottaa. Itseäni tämä siis on hämmentänyt hieman, koska puolisollani on kokemusta hankalista koirista ja itsellän ei.
Ihan silti tulee joka päivä useaan otteeseen paijailtua sitä, palkattua herkuilla ja kehuilla, saapa se tulla sohvallekin jos ihmisiltä jää tilaa. Meillä ollessa koira ei ole purrut/meinannut purra ketään vaikka käytössä onkin positiiviset koulutusmetodit. Aiempi omistaja ja kasvattaja taas käyttävät/käyttivät vanhanaikaisempia, perinteisen johtajuusmallin metodeja.
No eipä meilläkään varsinaisesti mitään harrasteta – eipä edes kisoihin päästäisi
Sitä voinet sitten keskenäsi miettiä että miksi en koiraa turhaan lelli.
Pahoitteluni. Minulle vain tuli mielikuva harrastamisesta tuosta kentällä toimivuudesta. Lopputeksti olikin vastaus siihen, että käsittäisin asian kun itsellä olisi hankala koira.
Tähän voisi vielä heittää kaikkea provoa, mutta taidan jättää väliin. Ihan mielenkiinnolla kuuntelen muiden ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia koirien kanssa. Kysypois.com ei taida kuitekaan olla tähän se paras kanava. Siis syvällisempään keskusteluun.
Jos sinulle harrastaminen on hampaat irvessä tekemistä niin onnea elämään. Kyllähän mekin “harrastetaan” – ALOn liikkeet hallussa ja koiratanssiliikkeitä osataan päälle 20. Kesäisin ja syksyisin vaelletaan kymmeniä kilometrejä umpimetsässä. Päivittäin koira liikkuu 4-8 tuntia. 5-6 päivää viikossa. Liikunta, kuri, hellyys.
Noup, itselleni harrastaminen ei ole hampaat irvessä menoa. Onneksi ei, kun nykyinen/aiemmat koirat eivät ole olleet harrastuksiin sopivia. Nythän tuo möllykkä on vasta vajaan kaksi vuotias ja meillä ollut puoli vuotta. Siitä voi kuoriutua ties mitä ajan kanssa. Ilman työtä ei kylläkään.
Onneksi kumpikin hyväksytään koirien puutteet ja aktivoidaan sitten sen pohjalta. Suomessa onneksi riittää metsää, niin pääsee sinne kirmailemaan hihnassa kulkemisen lisäksi. Sisälläkin on helppo keksiä fiksulle koiralle tekemistä kun vaikka pyytää etsimään tiettyä lelua. Tosin kyllä tuo puolisko möllykälle usein harjoittelee arjessa tottiksessa käytettyjä asioita. Mutta erikseen ei meillä ole mielenkiintoa niitä alkaa menemään ja treenaileen. Mikä ei mielestäni kylläkään tarkoita, että toinen tapa olisi toista huonompi.
Koira on tehty liikkumaan. Miksi sitä siis pitäisi seisottaa päivät pitkät sisällä?
Nyky-yhteiskunta ei kaikille salli työpäivän pituista tuntimäärää ulkoiluttaa koiraa. Olisihan se upeaa jos näin olisi. Tosin mikään ei tietenkään oikeuta siihen, että koira saa liikuntaa ja aktivointia 3x15min päivässä.
Enkä minä toisaalta uskaltaisi liikuttaa koiraa jopa kahdeksaa tuntia päivässä mikäli en olisi sen luustoa kuvauttanut. Osa koirista kun ei näytä kipuaan, vaikka runsas liikkuminen saisi paikat kolottamaan. Ihan yhtälailla en hypyyttäisi kahden metrin seinien yli isoa koiraa tietämättä sen luustoa tai harrastaisi agilityä yhtään raskaampi rakenteisen koiran kanssa tutkimatta ennalta.
Osa koirista ei myöskään kestä liikuttamista valtavissa määrin. Pitää ottaa huomioon rotu- ja tyyppiominaisuudet. Harvassa on ne molossit, jotka kestäisivät liikuntaa monia tunteja päivittäin, poislukien lepopäivät. Sitten taas moni kevytrakenteinen koira nauttisi täysin siemauksin sinun kaltaisesi ihmisen tarjoamasta aktiivisuustasosta.
Kyllä koiran kuuluu kestää. Jos ei kestä niin siinä on jotain mätää.
Minulla on kaksi parssonin jackrusselin terrieriä. Nyt 6v. Laralla on ikävä kyllä hirveän agressiivinen kaihi, raapii itteltänsä karvat ja ihon rikki ja kynnet kuin korppikotkalla. En usko hänen elävän kovin pitkäikäiseksi, mikä surettaa hirveästi sillä Laran luonne on aivan ihana. Tulee toimeen ihmisten kanssa niin tuttujen kuin vieraidenkin kanssa. Sama juttu koirien ja muiden eläinten kanssa. Ainoa mistä Lara ärisee muille koirille on tietenkin se kallis arvoinen luu.
Toinen koira on alle vuoden vanha Upi(Urpo) ja täysin nimensä veroinen. Ukkelilla oli ennen röyhkeä tapa ryöstää ruokaa käsistä ja pöydältä, ja protestoi kuseksimalla nurkkiin. Onneksi nämä tavat on kitketty pois ja Upi on varsin lupaava nuori mies, kunhan haukkuherkkyys pidetään kurissa. : D
Onko Laralla selvitetty syytä miksi raapii itseään noin paljon? Ja kynnethän lyhenisi ihan leikkaamalla!
Laraa on käytetty eläinlääkärissä ja mahdolliset punkit ja loiset on katottu moneen kertaan. Ruokavaliota on muutettu useaan otteeseen. Mitään selvää syytä ei ole selvinnyt.
Totta kai Laran kynnet leikataan. Kynnet ovat hieman käyrät, joista tulee nimitys korppikotkan kynnet. Ne ovat väriltään pikimustat ja kynsien “sydän” ulottuu niin pitkälle, että leikkaaminen on hankalaa. Tämän vuoksi joudumme leikkaamaan useasti kynsiä ja vain vähän kerrallaan.
Hyvä, että kutinan alkuperää on selvitelty. Toivottavasti sille vielä löytyy syy
Jos kynsien lyhyeksi saaminen tuntuu hankalalta saksien/leikkureiden avulla, niin kannattaa kokeilla viilata niitä lisäksi. Ensin siis leikkaa niin lyhyeksi kuin uskaltaa ja sitten viilailee vielä hieman. Kannattaa vain alkuun ainakin tarkkailla, ettei viila kuumene liikaa kynttä työstäessä
Kynsileikkureillakin kannattaa myöskin leikata ohuita lastuja, näin ainakin minulle opetettiin lyhentämään pitkiksi venähtäneitä kynsiä.
Minulla oli aiemmin koira jolta olisi pitänyt leikata kynnet n. kolme kertaa kahdessa viikossa, että olisivat pysyneet ideaalimittaisina. Usein leikkausväli oli kuitenkin viikko, mutta ei ne kynnet onneksi hirveän kamaliksi koskaan päässeet.
kyllä löytyy, puhdas suomenpystykorva. vanha mamma jo
aivan valloittava tapaus, kestää omassa pihassa irrallaankin. ei lähde “humputtelemaan” omille teilleen. vahtii lapsien leikkejä ja osallistuu pallotteluun. asumme siis maalla.
Yksi palveluskoira ilostuttaa arkeamme. Ongelmatapauksena meille tullut ja tekemistä sen käytöksen kanssa riittää. Pohjimmiltaan oikein ihana möllykkä.
Aiemminkin on ollut koiria ja toivonmukaan tulee aina olemaankin.
Ihkaomaa koiraa en omista, mutta perheelläni on ollut aina koiria. Isälläni on tällä hetkellä 4 koiraa, joista 2 on metsästyskoiria (suomenajokoira) ja 2 sellaisia “seurakoiria” (sekarotuisia, suomenpystykorva/pohjanpystykorva). Miellän nuo kaksi sekarotuista vähän omiksi koirikseni, ne ovat vähän kuin perheen yhteisiä koiria
Vanhempi noista on todella leppoisa, ei hauku juurikaan ja on rauhallinen, tykkää silittelystä ja paijaamisesta. Nuorempi, joka on sen vanhemman pentu, on taas kauhea “adhd-koira” 
Koko ajan pitäisi olla menossa ja se on myös kova hyppimään ja näykkimään (haluaa leikkiä, ei pure kuitenkaan kovaa). Ei tunnu rauhoittuvan juuri koskaan. Ihania ovat molemmat.
Etsin vasta. Ranskanbulldogi on vienyt sydämeni kokonaan ja sellaisesta nyt haaveillaan. Vielä kun kelpuuttaisin jokaisen nelijalkaisen, joka vastaan kävelee. Mutta olen kai aika vaativa kun puhutaan perheenjäsenestä.
Mulla on kohta 3 vuotias Coton De Tulear poika joka on aivan ihana. Toisen koiran otan ensi vuonna tai tämän vuoden lopussa. En tiedä minkä rotuisen ,mutta ison koiran otan kumminkin.
On! Rakas kultainennoutaja Eetu
Ei ole, pelkään koiria. Mutta jos löytäisi jonkun pienen rauhallisen rodun voisin hankkiakin.
mitä hittoo jotkut trollit käy paineleen aina noita miinuksia? ilonpilaajat..
Mulla on viisi vuotias bichon frise narttu ja on mahtava koira
Ei ole. Enkä osaa ainakaan vielä sanoa, tulenko koskaan omistamaankaan. Olen enemmän kissaihmisiä. Mutta koiratkin ovat ihan kivoja otuksia, lähinnä pidän vain tietyistä roduista.
Kyllä on, Espanjanvesikoira.
Ensimmäistä kertaa tämänrotuinen.
Aiemmin aina ollut vähän isompia koiria. Silloin kun vielä asustin vanhempien katon alla, niin lähes aina jokin metsästyskoira. Suomenpystykorva, saksanseisoja (kahdesti) ja sitten suojelukoirana oli saksanpaimenkoira.
Nyt kun käyn koulua, ja tuo nykyinen tuli tuttavaperheeltäni luokseni ikään kuin eläkkeelle, niin koiranhoito on helppoa ja rauhallista, mikä sopii arkeeni parhaiten.
Nämä aiemmin mainitut ovat olleet melkoisia rasavillejä ja tietenkin vaatineet paljon enemmän kuin nykyiseni, joka on tosiaankin vain seurakoira.
on koira. Punainen irlanninsetteri. On juuri sopiva koira minulle
ihana sohvaperuna, mutta silti energinen 
Kleinspitz löytyy. Pentu vielä, joten luonne on aika vilkas ja innostunut. Aika itsepäinen tapaus myös. Kiltti ja ihana kuitenkin.
Chihuahua
pitkäkarvainen poika! Monet ajattelevat heti “hyi räksyttävä pikkurotta” mutta tää meiän pienokainen on oikea unelma! ei räksytä eikä hauku ja muutenki todella kiltti 