14
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Masennuksen oireet?
Tuossa aiemmin kyselinkin jo masennuksen aiheuttajista. Nyt rupesi kiinnostamaan, että onko masennuksessa muitakin oireita kun vaan se sängynpohjalla makaaminen ja murehtiminen?
Anteeksi jos aiheutan joillekin ahdistusta kun joutuvat muistelemaan huonoja päiviä.
Seuraa: Sähköposti-ilmoitus vastauksista tai RSS
Kysyjä on valinnut tämän parhaaksi vastaukseksi
Ruokailun muutokset muistan selkeimmin. Oli kausia, jolloin en olisi tehnyt muuta kuin syönyt ja sittn oli kausia, kun en syönyt lainkaan.
Univaikeudet myös, luonnollisesti.
Pienten arkiaskareiden tekeminen tuntui ihan mahdottomalta(pahimman masennuksen kourissa suihkussa käyminen oli oikeasti yhtä taistelua joka kerta.)
Mikään ei tuntunut oikeen miltään. Kaikki värit oli harmaan eri sävyjä, mikään ei maistunut miltää ja mikään ei naurattanut.
Samoja mullakin kuin V:llä. Itsellä tuli näitä että ensin ajattelin “pitäisi tiskata” mutta koska homma tuntui mahdottomalta, ei vaan jaksaminen riittänyt edes sohvalta nousemiseen, alkoi ahdistaa joka lopulta aiheutti vatsakipuja ja sen että alkoi oksettaa.
Pahimpina päivinä kun tuntui että kaikki kaatuu päälle, alkoi rintakehää ahdistaa. Kuvittele sellainen kymmenen kilon paino rintakehän päällä koko ajan. Tai että on rintakehän ympäri useampi vyö joka pikkuhiljaa puristuu tiukemmalle ja tiukemmalle.
Silloin aina ajattelin että “siinä se mörkö taas istuu rinnan päällä”.
Mulla ainakin myös sellasta yleistä piittaamattomuutta / ongelmia keskittyä mihinkään. Saatan unohtaa että millon viimeks oon ottanu lääkkeet tai että kuinka monta niitä on tullutkaan otettua päivän aikana. Mennä pyörällä tien yli vähän mistä ikinä sattuu ja olla muutenkin vähän varomaton liikenteessä. Ehkä vois käyttää myös termiä itsetuhoisuus, mutta en ajattele että masennus ja itsetuhoinen käyttäytyminen kulkis aina käsikkäin vaikka voivatkin olla toistensa oireita.
Mun on usein tosi vaikea erottaa että missä menee stressin ja masentuneisuuden (tai jopa masennuksen jos ne nyt kahta eri asiaa tarkoittanee) raja. Esim. mulla on nyt ollu viimisen kahen viikon ajan tosi henkisesti kuormittavia asioita läpikäytävänä ja tunnistan käyttäytyväni ihan eri tavalla kuin normaalisti. En kuitenkaan osais laittaa vaan yhden sanan alle tätä olotilaa tai määritellä että mitä pitäis tapahtua toisin jotta tätä voisi kutsua masennukseksi.
Asiat ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ei huvita, ei jaksa. Onko pakko? Tekisi mieli vaan maata ja olla, nukkua. Mutta sitten ei nukuta. Ja on vaan. Itsellä saattanut mennä tuntikausia pahimmillaan vaan tuijottaessa jonnekin, kun ei tahdo nousta ylös, muttei saa untakaan.
Minulla ruokahalu nousee yleensä. Tekee mieli vaan syödä. Samaan aikaan se saattaa etoa hyvinkin paljon, joten saattaa olla, että joissain tilanteissa jää halusta huolimatta syömättä. Ja sitten kun mässää ja mässää, tulee siitäkin paha olo. Ei sen takia, että pelkäisi lihomista varsinaisesti, mutta sellainen mässäily ällöttää. Ja sitten tietty itkettää. Itkeminen ja syöminen samanaikaisesti on koettu. Aivan kamalaa.
Mutta eniten sitä kuvaa jotenkin vaan sellainen onttous. Syöminen ja itkeminen yleensä jo jollain tasolla helpottaa, se on toimintaa. Mutta se tekemättömyys. Kun vaan on ja on ontto sisältä. Tuntuu kun joku sisällä huutaisi epätoivoaan, mutta ulospäin ei näy mitään. Ei huvita, ei jaksa.
)
(Hui kun meinasi mukaansa temmata tuo lopun ajatus, ihan kylmiä väreitä tuli..
Edellä onkin mainittu paljon kaikkea mitä oireita itselläkin on ollut. Kykenemättömyys päätöksiin, kykenemättömyys toteuttaa jotain mitä pitäisi, itsetuhoisuus, samalla kaiken pelko, uupumus, samalla vaikeus nukkua, ruokahaluttomuus, oksentelu, täydellinen vetäytyminen ympäröivästä maailmasta. Itsellä masennuksen myötä palasi myös aiemmin kuriin saatu paniikkihäiriö erittäin pahana ja masennus aiheutti myös fyysistä kipua lihaksissa (jalat). Joinain päivinä en pystynyt fyysisen kivun takia kävelemään. Masennuksen pahimmassa vaiheessa en kyennyt itkemään, se kerta kun sen jälkeen itkemiseen kykenin oli mahtava. Sitten oli aina se pala kurkussa, tuntui että niellessä siellä on kokoajan jotain.
En tiedä miten muut asian kokee mutta nyt vuosia jälkeenpäin ainakaan itseä asian muistelu vaivaa yhtään. On enemmänkin ylpeä olo että siitä helvetistä selvisi takaisin elävien kirjoihin. Töitä se tosin paljon vaati.
Tosi hienosti on kyllä jo kerrottu ja mulla varsinkin oli toi ettei vaan mikään kiinnostanu eikä huvittanu. Kaikki oli tehtävä pakosta, suihkusta käynnistä ja syömisestä lähtien.
Tulee paha mieli kun lukee näitä juttuja, kamalaa miten huono olo ihmisellä voikaan olla.. Toivottavasti olette kaikki päässeet eroon masennuksesta, virtuaalivoimahali kaikille. <3
samaa mieltä! muutenkin pelottavaa, kuinka paljon (entisiä) masentuneita täällä on. Se on näköjään yleisempää, kuin olen kuvitellut
hali myös täältä kaikille! 
Väsymys, apaattisuus, itsetuhoisuus, tunteiden katoaminen/haaleneminen, kiinnostuksen väheneminen, yliaktiivisuus ja pirteys toisten ihmisten läheisyydessä. Ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, uniongelmat, laihtuminen tai lihominen. Ei tietenkään kaikki nämä yhtä aikaa, vaan joitakin näistä.
Ärtyneisyys, ihmisten välttely (tuttujen ja tuntemattomien), mielenkiinnon menettäminen, väsymys, jatkuva mutustelu tai päiväkausien syömättömyys, itsekeskeinen mutta omaa itseä vähättelevä ajattelu… Sitten välillä tulee tunne kuin jokin venyttäisi verisuonia, tai tunne jossa sisuskalut painuvat pieneksi möykyksi.
Voimattomuuden ja mitäänsanomattomuuden tunne. Olo, ettei ole tärkeä eikä millään ole mitään merkitystä.
Olisin nukkunut 24/7 jos olisi annettu.
Ärtyneisyys, uneliaisuus, fyysinen pahoinvointi. Ruokahaluttomuus.
Nämä omalla kohdalla.
Paljon tullut hyviä oireita! Näin kun moni vastaa, niin jää vähemmän huomaamatta.
Itse olen nyt paremmassa kunnossa psyykkisesti kuin vuosiin, siltikin pelottaisi ajatella kertoa oikeasti jollekin kuinka helvettiä elämä edelleen on. Pari päivää sitten mulla oli hirmuinen into tehdä ruokaa, en muista enää mitä, mutta tonnikalaa siihen piti lattaa. En löytänyt tölkinavaajaa ja noin pieni sai taas maton luisumaan alta. Istuin lopulta sängyn vieressä lattialla n. 45 min kun rn kyennyt liikkumaan. Olin epäonnistunut ja missään ei taas ollut mieltä. Lopulta sain keitettyä makaronia ja tehtyä jauhelihakastiketta – mitkä taas ei maistunut miltään. Terveen ihmisen on varmastikin hyvin vaikea miettiä kuinka pienestä maailma voi hetkeksi masentuneella kaatua.
Kyky näyttää iloa, silloinkin kun sitä tuntee. Välillä tuntuu kuin kasvojen lihakset olisi halvaantuneet, eikä pysty hymyilemään vaikka melkein naurattaisi. Se on kamala tunne itsellekin kun sen tajuan ainakin itse siinä tilanteessa. Sitä lopulta yrittää oikein kovasti hymyillä, mutta kasvot ei liiku.
Täällä on tosi hyvin sanottu kaikkea, mitä itsekin olen kokenut. Voin nyt psyykkisesti paremmin, olen voinut jo viitisen vuotta, vaikka huonoja hetkiä tulee vieläkin hyvin satunnaisesti. Etenkin syksyn ja pimeyden tulo on todella vaikeata edelleen.
Muistan vieläkin, kuinka oli aikoja, jolloin en halunnut syödä ollenkaan, koska koin, että mä olen niin huono ja mitätön ihminen enkä ansaitse saada ruokaa. Tästä huomaa, etten osannut ajatella järkevästi, koska hyvänen aika, mulla oli diabetes ja mun TÄYTYY syödä. Äiti oli ainoa, joka sai taivuteltua syömään.
Mua ei kiinnostanut harrastaa tanssia, joka oli ennen mulle niin rakas harrastus. Tänä syksynä päätin jatkaa taas ja kyllä kannatti!
Oli jokunen yö, jolloin nukuin lattialla, koska koin taas, etten ansaitse nukkua mun pehmeässä sängyssä. Raavin itseäni käsivarsista, koska halusin satuttaa itseäni. Olisin halunnut vain nukkua koko ajan ja elää jossain kauniissa unimaailmassa, josta ei tarvitsisi herätä ikinä.
Onneksi noi ajat on takanapäin ja toivon koko sydämestäni ettei kenenkään tarvitse olla masentunut! Voimia teille!
Mulla on samoja oireita kanssa. Ei vaan pysty välillä tekeen mitään ja sitte ku pääsee sängystä ylös ni ikäänkuin huomaamattaki jalat vie keittiöön; pakko syödä jotain. Makaan monesti tuntikausia päivässä sängyssä ku en saa aikaseksi mitään tehä. Välillä nukun ja välillä vaan tuijottelen kattoon. Tekis mieli mennä tupakalle mutta ei pääse ylös.
Ja se kanssa että tosi pieni ja yksin kertainen asia saattaa saaha koko päivän ihan pilalle. Olin joskus äitini kanssa kaupassa käydessäni valinnut itselleni 2 jugurttia ja kun parin päivän päästä katsoin jääkaappiin niin ne oli syöty. Olin aivan kauhuissani ja istuin vaan lattialla kiskoen hiuksiani järkyttyneenä että miten joku on saattanut syödä ne. Nyt kun jälkeenpäin miettii ni tuntuu se kyllä kovin yksinkertaiselta asialta mutta ei se silloin sitä ollut
Ennen oli paljon pahempaa, kuten vaikka kävellessäni vessaan en enää halunnutkaan kävellä ja jäin vaan turhautuneena istumaan jonnekkin matkalle. Tuon kamalan vaikean vaiheen jälkeen oli muutama kuukausi autiuden aikaa; ei pakonomaista syömistä, sain tehtyä jotain ja elämässä tuntui olevan jotain järkeä. Nyt taas parikuukautta sitten on alkanut olla samoja oireita uudestaan. Ei joka päivä kuten ennen mutta tarpeeksi usein tekemään pahan olon.
Mutta voimia kaikille niille joilla on vielä vaikeampaa vaikka ei se helppoa kelläkään ole.